
21. elok. 2023
Latvian mestaruussarjan toiseksi viimeinen ralli ajetaan tulevana viikonloppuna Virossa, kaksipäiväinen Paide Rally käynnistyy perjantaina 25.8. Sarjassa LCR4-luokan toisena oleva Isak Hatanmaa lähtee kilpailuun rallivalmentaja Kristian Sohlbergin kartturoimana. Hatanmaan viimeistelyharjoitus sujui Sastamalan harrasterallissa hyvin, sieltä tuli oman luokan kolmas sija ja kilometreittäin arvokasta kokemusta.
- Meni ihan hyvin, kokeiltiin alussa rengasmerkkiä millä ei normaalisti ajeta, loppupätkillä vaihdettiin taas tuttuun merkkiin, saatiin tästä hyödyllistä tietoa. Oli reitiltään varmasti hienoin ja haastavin mitä ollaan ajettu, jäi erittäin positiivinen mieli tästä rallista, Hatanmaa sanoo.
14-vuotias Hatanmaa ja MM-tasolta asti kokemusta saanut Sohlberg istuvat ensimmäistä kertaa samaan autoon kilpailumielessä. Sohlbergin valmennusryhmään kuuluvat mm. rallin SM-sarjassa ajavat Jose Kangas ja Joonas Ojala, sekä MM-sarjan Gus Greensmith. Hatanmaa on tiimin uusin tulokas.
- Isak on rauhallinen, määrätietoinen nuori, todella lupaava kuski. Analysoi aika paljon itse ja ottaa neuvoista vaarin. Olen nähnyt monia nuoria lupaavia kavereita niin Suomessa kuin muuallakin, ja häntä voi verrata huippulupauksiin. Isakin kanssa on kiva tehdä töitä, vaikka hiljainen kaveri onkin, niin silti juttua tulee kun tutustutaan ja homma rentoutuu. Haluan nähdä kisapaineessa, miten Isak ajaa nuotista, käyttää tietä hyväkseen ja toteuttaa asioita joita on harjoiteltu. Se antaa mulle työkaluja, näen millä osa-alueilla on kehitettävää. Mutta ennen kaikkea haluan että on hauskaa, tärkeintä on nähdä maalissa hymyilevä 14-vuotias, Sohlberg kertoo.
Peugeot 208 Rally4:lla ajava Hatanmaa on Latvian mestaruussarjan LCR4-luokassa toisena, edellisessä osakilpailussa tullut viides sija pudotti nuorukaisen johtopaikalta. Paidessa tavoitteena on ehjä kilpailu vauhtia nostaen.Â
- Tavoite on ajaa järkevästi maaliin, omaa vauhtia tasaisesti nostaen, se on tässä rallissa viisain ratkaisu. Pitää välttää rengasrikot, alueelle tyypilliseen tapaan siellä on oikaisuesteinä kivenmurikkaa tiet täynnä. Haetaan parempaa sijoitusta kuin viimeksi, siihen on mahdollisuus kunhan ei tule rengasrikkoja tai muita murheita. Meidän luokassa on kahdeksantoista kuskia kahdeksasta eri maasta, joten vastus tulee olemaan ylivoimaisesti kauden kovin, Hatanmaa ennakoi.
Paide Rally ajetaan 25.-26.8, kymmenen erikoiskokeen mittainen kilpailu käynnistyy paikallista rallikulttuuria noudattaen juhlavin menoin Paiden kulttuurikeskuksen edustalta perjantaina illansuussa, maaliin kuljettajia odotetaan lauantai-iltana puoli seitsemän aikaan.Â
Sarjatilanne 6/7
1) Giovanni Trentin 117.7p
2) Isak Hatanmaa 108p
3) Thomas Martens 99p
4) Karl-Markus Sei 86p
5) Valentino Ledda 67,8p

Kuvat Sastamalan rallista, kuvaaja Timo Kettunen / Kuvausteam KK